Suuri liikennepäivä 2021
28.9.2021 12:00
Clarion Jätkäsaari + livestream
Liikenteen digitalisaatiosta kestävää kasvua ja vihreää vientiä
Liikenneala on merkittävä strategisen kasvun ja viennin toimiala, joka on ennennäkemättömässä murroksessa liikenteen viherryttämisen ja digitalisaation myötä.
Suuressa liikennepäivässä pureudutaan siihen, kuinka uusilla digitalisaatioratkaisuilla vähennetään liikenteestä aiheutuvia päästöjä, tehostetaan logistiikkaa ja saadaan henkilöliikenteeseen uusia palveluja. Uusilla ratkaisuilla myös luodaan Suomessa toimiville yrityksille markkinoita ja kiihdytetään Suomen digivihreää vientiä. Haluamme nostaa Suomen Euroopan johtavaksi liikennemarkkinaksi niin, että Suomi ja suomalaiset yritykset hyötyvät meneillään olevasta murroksesta.
Suomessa on liikennealalla useita jo vakiintuneessa kasvuvauhdissa olevia yrityksiä, jotka kehittävät kestävän liikenteen ratkaisuja. Näitä menestystarinoita kuulet Suuressa liikennepäivässä sekä näkemyksiä siitä, miten näitä onnistumisia voidaan skaalata laajemmille markkinoille.
Tuomme esille lainsäädännön muutoksia, joilla rakennetaan menestyvää markkinaa sekä kotimaassa että Suomen rajojen ulkopuolella. Lisäksi pureudumme siihen, millaisilla ratkaisuilla pystytään tukemaan Suomen kasvua ja vientiä liikenteen digitalisaation avulla.
Tapahtuma on suunnattu vienti- ja tuontiyrityksille sekä kansainvälisillä markkinoilla toimivien ja sinne aikovien yritysten johdolle ja asiantuntijoille, liikenne- ja digialoilla toimivien yritysten johdolle ja asiantuntijoille, päättäjille sekä vaikuttajille.
Tilaisuus toteutetaan hybridimallilla, voit osallistua paikan päällä Clarion Jätkäsaaressa tai etäyhteydellä.
Webinaarilinkki toimitetaan ilmoittautuneille sähköpostitse tilaisuutta edeltävänä päivänä.
OHJELMA
Päivän vetäjänä toimii toimittaja, tuottaja Baba Lybeck.
11.45–12.55 Verkostoitumislounas
13.00 Tilaisuuden avaus
13.05 Ennakointia, ei reagointia. Liikenteen digitalisaatiosta Suomelle uusi vientikärki
Toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi, Keskuskauppakamari
13.15 Valtiovarainministeriön tervehdys
Valtiosihteeri kansliapäällikkönä Juha Majanen, valtiovarainministeriö
13.35 Liikenne liiketoimintana, Suomen uudet avautuvat mahdollisuudet
Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari
13.55 Vientiä ja kasvua liikenteen digitalisaatiosta – miksi juuri Suomella on hyvät mahdollisuudet menestyä?
Liikenne- ja elinkeinopolitiikan johtava asiantuntija Päivi Wood, Keskuskauppakamari
14.10 Yhteistyöllä digivihreää kasvua
Kansliapäällikkö Minna Kivimäki, liikenne- ja viestintäministeriö
14.30 Kommenttipuheenvuoro
Head of Secretary-General’s Office Jari Kauppila, International Transport Forum at the OECD
14.45 Millä markkinat valloitetaan?
Liiketoimintajohtaja Elias Pöyry, Virta
15.00–15.30 Tauko
15.30 The EU vision on green and digital transition – the transport case
Varapääsihteeri Signe Ratso, Euroopan komission Tutkimuksen ja innovoinnin pääosasto (DG RTD)
15.50 Potential and challenges of new mobility services
Secretary-General, Dr Young Tae Kim, International Transport Forum at the OECD
16.10 Tauko
16.15 Kohti päästötöntä logistiikkaa
Vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn, Posti Group Oyj
16.35 Digitalisaatio mullistaa liikennemarkkinat – menestys edellyttää ekosysteemistä tapaa toimia
Toimitusjohtaja Pertti Korhonen, Fintraffic
16.55 Päivän yhteenveto
Tilaisuuden päätteeksi verkostoitumishetki noin klo 17.10–18.30.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
YHTEISTYÖSSÄ
Lue Keskuskauppakamarin liikenne- ja elinkeinopolitiikan johtavan asiantuntijan Päivi Woodin blogista miten liikennealasta voi muodostua uusi vientikärki Suomelle. Lue lisää
Hyödynnä edulliset lippupaketit
Haluatko tarjota tapahtumaosallistumisen henkilöstöllesi tai asiakkaillesi? Tarjoamme tilaisuuteen myös erikokoisia lippupaketteja, valitse valmiista vaihtoehdoista tai pyydä tarjous: anne.pakkanen@chamber.fi tai tomi.makinen@chamber.fi
Majoitus Clarion Jätkäsaaressa
Voit varata etuhintaisen majoituksen Clarion Hotelista tapahtuman yhteydessä. Käytä koodia EVENTS, niin saat 15% alennuksen päivän hinnasta. Tarjouskoodi on käytössä kaikkiin huoneluokkiin, niin kauan kuin hotellihuoneita riittää. Varaukset hotellin kotisivujen kautta tästä linkistä.
Seuraamme tapahtumiemme hiilijalanjälkeä
Keskuskauppakamarin Ilmastositoumuksen mukaisesti olemme sitoutuneet tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Seuraamme tapahtumiemme hiilijalanjälkeä, pyrimme vähentämään päästöjä ja kompensoimme tapahtumasta aiheutuneet päästöt. Tämän vuoksi kysymme sinulta ilmoittautumisen yhteydessä, kuinka saavut tapahtumaan. Autathan meitä tekemään hiilijalanjäljestä mahdollisimman pienen käyttämällä mahdollisuuksien mukaan julkisia liikennevälineitä.